Nyt viimein lomamatkan kannustamana olen saanut otettua itseäni niskasta kiinni painonpudotuksen suhteen. Elokuun 9. päivä on tarkoitus lähteä viikoksi Turkkiin lomailemaan, ruskettumaan ja tietenkin hussaamaan rahoja. Ruskettuminen kyllä sujuisi ilman pienintäkään häpeäntunnetta, jos saisin sen 5kg karistettua vyötäröltä!

Yläasteaikoina olin alipainoinen luikku, vaikka ruokahalu ei mikään surkea ollutkaan. Johtunee sitten vielä siitä, että pituutta kasvoin aina yläasteen viimeiselle luokalle asti. No silti, nyt kun koulu on vaihtunut ja opiskelen media-alalla, on alkanut tietokoneella istuminen syödä paljon aikaa, eikä tule liikuttua samaan tapaan kuin ennen. Ratsastin vielä pari vuotta sitten todella aktiivisesti melkein 7kertaa viikossa. Niin siinä kuitenkin kävi, että talli lastasi hevoset autoon ja muutti 160km päähän. Voin kertoa, että on harventunut harrastus todella paljon. Käyn hyvällä tuurilla 2kertaa puolessavuodessa? Ymmärrätte varmaan, että ilman mitään erikoista liikuntaa tms ei kilot kurissa pysy, ainakaan jos ei muuta mitään siinä, mitä suuhunsa lykkää.

Nykyään on siis kiloja vähän kertynyt, vaikka en vielä ole painoindeksin mukaan lähellä edes lievää ylipainoa. Olen kuitenkin suhteellisen pitkä ja kapeavartaloinen ihminen ja kertyneet kilot kyllä näkyvät. Olen alkanut kaipailla sitä entistä pyykkilautavatsaa eivätkä ne timmit reidetkään olisi hassumpaa saada takaisin. Kuinka on voinut ihmisen itsekuri näin pettää? Moneen kertaan olen aikaisemmin päättänyt dieetin ja kiinteytyksen aloittaa. Siitä olen pystynyt pitää kiinni parhaimmillaan jopa viikon! Siihen se sitten on tyssännyt - itsekuri petti taas.

Nyt kesällä, auringossa makoillessani olen tuota lihaksetonta mahaa katsellut ja päättänyt viimein oikein kunnolla, että minähän ne ujot vatsalihakset saan vielä esiin! Onhan tässä kuukausi aikaa kaivella ja etsiskellä. Nyt olen taas piiitkän tauon ja laiskuuden jälkeen aloittanut lenkkeilyn. Maanantaista asti(!) olen päivittäin saanut itseni ilman vaikeuksi ylös ulos ja lenkille. Lenkki on kestänyt sellaiset about 30min ja laskurin mukaan kaloreita tuolla matkalla palaa 2212. Hölkkään päivästä riippuen lenkistä noin kilometrin. Tässä sitten huomaa, että on kuntokin huimasti laskenut vuoden aikana. Tästäkin olen saanut uutta puhtia aloittamiseen, kuntoa olisi kiva nostaa lähelle entistä tasoa.

Nyt todella haluan onnistua tässä!